Info

Lisätty: 28 huhtikuun, 2015

Kuka, mitä ja häh?

Moro. Olen Niko ’Nulleeet’ Torvinen, 29-vuotias mies Lahden ja Hollolan suunnilta, nykyään Kouvolassa. Pidän hyvin paljon elektronisesta musiikista, mutta myös samalla niin hevistä kuin kaikenlaisesta muustakin. Tykkään streamata Twitch.TV sivustolla ja tehdä jonkinnäköisiä Youtube -pätkiä niin peleistä kuin pieniä päivityksiä mitä elämässäni sattumoisin sattuu tapahtumaan.

Olen aivan hullaantunut mekaanisiin näppäimistöihin ja Youtube kanavalta voitkin nähdä tallennettuja livelähetyksiäni kun rakennan Macropadia ja omaa 60% -layoutilla olevaa näppäimistöä, jossa on puiset kuoret. Tämä on todella koukuttava harrastus ja tulen jatkossa tekemään lisää ja streamata niitä Twitchissä.

Sivuja olen vääntänyt jo suhteellisen pitkään, mutta en pahemmin siinä ole kehittynyt suuntaan taikka toiseen ja teen nykyään vain omaksi ilokseni silloin tällöin uusia sivuja, itselleni tai jollekin toiselle.

Tykkään myös väkertää tietokoneella muutakinkuin videoita, pelata pelejä, ynnä muuta. MM. kasata, troubleshoottaa mikä on vikana, sekä muuten vaan säheltää niiden kanssa.

Nämä kyseiset sivut toimivat virtuaalisella palvelimellani joka sijaitsee VULTRin tiloissa Alankomaissa, tarkemmin Amsterdamissa.

Olen myös jonkintapainen admin NoSound Gaming nimiselle organisaatiolle. Turnausvastaavana/avustajana sekä turnausten streamaajana minut on siellä useasti nähty.

Löydät minut seuraavista sosiaalisista medioista: Twitteristä, Facebookista, Instagramista, Youtubesta sekä Twitchistä. Lisäksi minulla on oma Discord, serveri? Kanava? Jolle suosittelen kans liittymään niin voi chattailla kanssani. Siellä puhutaan sekä englantia että suomea.

On varmaan sanomattakin selvää että en kauheasti tänne päivittele mitään, koska kaikki päivitys tapahtuu Twitchissä (ja joskus Youtubessa), ja Discordissa. Eli niitä kannattaa seurata, niin tietää mitä elämääni kuuluu.


(c) Nulleeet.com 2015